perjantai 27. heinäkuuta 2012

Kotimaan matkailua.



Nytte on saatu kuvat onnistuneesti konneelle.
Kuvasaldoahan on enempi ko laki sallii, koska sen harvan kerran ku me liikutaan Rovaniemeä etelämmäs niin siitähä pittää saaha todistusaineistoa.

Sofia oli viime viikon mummun hellässä hoivassa ja me suunnattiin tiistai iltana auton keula kohti Tamperetta.
Meillä tarkotan siis minua, Juhaa, Lukasta ja Miraa.
Tiistai-keskiviikko välinen yö meni siis autossa kököttäessä.
Rovaniemeltä Tampereelle on muistaakseni jotain melkeen 800 km, joten perse kerkes iha hyvin puutumaan.
Oltiin aamu kuudelta perillä ja suunnattiin minun tädin tykö tappamaan aikaa ennenku päästiin hotelliin.
Tuli oltua semmoset keviät 31 tuntia samoilla silimillä herreillä ja jututki alako olleen sen kuulosia.
Keskiviikko päivä vietettiin siis semmosessa pienessä väsypöhönässä.
Virkiät matkalaiset ja päivän pelastus: HOTELLIN SÄNKY.
Torstai päivä alotettiin tietenki mättämällä mahat täyteen hotellin aamiaisella.
Napaki tais jossain vaiheessa pullahtaa ulospäin ku tuli syötyä niin mahoton nakkeja. 
Tarjolla olis ollu sitä tamperelaisten suurta herkkuaki: Mustaamakkaraa....
 mutta jostain kumman syystä passattiin sen herkun napostelu.
Aamupalat mums.
Torstaina keli oli sen verta hyvä että päätettiin suunnata Särkänniemeen.
Kaikki laitteet tieteski käytiin ihan innoissaan läpi.
Juhan täti tuli Helsingistä meille vauva vahdiksi niin saatiin kuljailla laitteissa ihan rauhassa.
Mieki jotenki kummasti taannuin 21 vuotiaasta kotiäidistä 10-vuotiaan pikku lapsen tasolle joka kirku ja hihitti ja hullutteli ja juoksi intopiukiana aina seuraavalle laitteelle.

Juhaki tokas mulle jossain vaiheessa että siehä oot ku pikku penikka.
Sori vaan mutta huvipuistot vaikuttaa minuun sillälailla. En vaan voi sille mittään :D






Mulla lapsetti koko päivän jotenka oltiin särkkiksessä koko helekutin torstai.
Illalla sitte väsyneenä takasi hotellille.
Mira lähti tätinsä kans käymään syömässä ja sovittiin että me lähdetään Juhan kanssa sitte niitten jäläkeen ja ne taas sitte vuorostaan jää kattoon Lukasta..... mutta kappas kummaa miten kävi.
Tää parisko veteli hirsiä jo ennen kello kymmentä :D
Mira oli aikansa koputellu huoneen ovella ja päättäny sitte mennä tätinsä huoneeseen nukkumaan ku ei päässy meijän huoneeseen sisälle. HUPS.
Okei, me oltiin vähän MUMMOJA.

Perjantai päivä starttas taas nakki-pitoisella aamupalalla ja sitte suunnattiin shoppailemaan.
Kierreltiin ja kaarreltiin ja välissä palattiin takasin hotellille kuivittaan ja syöttään Lukas.
Oli tosi kätsä ku hotelli oli ihan keskustassa niin kaikki oli niin lähellä.

Illalla päätettiin että nyt ei jumalauta nukaheta vaan lähetään käymään jossaki.
Mira jäi vahtimaan Lukaksen unta ja me suunnattiin terasseille.
Mie join yhen siiderin ja kyllästyin heti.
Kateltiin ihimisiä ja mie hoksasin että vautsi vaatekauppojaki olis vielä auki.
(Ihan niinkö ei siinä vaiheessa jo tili olis huutanu hoosianna...)
Hillitsin itseni abauttiarallaa seuraavaksi 5 minuutiksi istumaan aloilleni..

Sitte  Juha aukas suunsa.
J: Emmie käsitä näitä ihmisiä. Tähän aikaan juoksevat vielä vaatekaupoissa. Mie ainaki saan paljon enempi nautintoa tästä olut tuopista ko siitä että menisin tuonne ja ostan jotain ale T-paitoja.
Mie: No, se ero meissä on. Jää sie tähän juomaan kalijaa niin mie menen tuonne veromodalle.

Sitte lähin  tukka putkella kattomaan vielä niitä ale T-paitoja.






Kultaaaaaaaaaaaa, mieeeee löysin maaaaaailman hienoimmat kengät....  tai ehkä kahet.

reissu mies.
huoneen ikkunasta.

norttäys tauko.

mirkku.
amarillo mätöt. mums.


Lauantai aamuna alko nakit jo vähän tökkimään mutta silti niitä piti vähän  vettää aamupalalla.
Masu täyteen -> kamat kasaan -> auton nokka kohti Tuuria.

Tuurin kyläkauppaan tuhlattiin sitte ne viimisekki roposet mitä reissusta oli jääny.
Olihan sielä vaikka ja mitä, mutta ei siellä kauaa jaksanu olla ku jumalaton ryysis joka paikassa.
Soffille nappasin tuliaiset, Lukakselle parit pökät ja ittelleni tietty myös.
Siinäpä se sitte oli.
Tuuri on nyt niiiiiiiiiiiin nähty.


Sitte alako se loputtoman pitkä kotimatka.
Ihan niinkö matka ei olis ollu muutenki jo tuskasen pitkä niin allekirjottaneen navigaattori lakkas toimimasta.
Eksyttiin sitte VÄHÄN reitiltä ja mittariin pasahti 150 km ylimäärästä.
Oltiin kotona yhentoista aikaan illalla ja mittari näytti melkeen 900 km.
Öhöm. 
Hellu oli vähän raivoissaan mulle ko onnistuin toheltamaan sen navigaattorinki ihan sekasin...
ehhheh.... hups.
piiiiiiiiiiiiiitkä matka eessä.

Pikkusen vittuuntuneen näkönen kuski.... :D


Mutta nytte ne ostokset...tai ainaki osa niistä.
Kaikkia en muistanu kuvata ja tällähetkellä lojuvat pyykkikorissa täynnä leivänmuruja sun muuta sontaa, jotenka eivät iha oo filmausvalmiudessa.

Toppi, jakku ja korkia vyötäröiset hippifarkut joissa on pyllyn puolella vetoketju. Siitä ei nyt kuvaa liikene ko en viittiny ahteriani kuvvailla.
Tarjotin olkkarin arkkupöyälle.

paitoja. 

iiiihanat kengät.

... ja toisetki... Nää nyt on ehkä vähän käytännöllisemmät ko edelliset. 
Sofian ja Lukaksen lahjukset.

Hauska reissu oli.
Nytte taijetaan lopettaa tämä kotimaanmatkailu ja ens kesänä sitte suunnataan jonnekki ulukomaille.

Jooooo nytte tuli nuita  kuvia jo ihan liikaa ja väsy painaa silimiä jotenka eiköhä tää postaus ollu nyt tässä.
Son moro.

4 kommenttia:

HeisKa kirjoitti...

Ai että on makiat kengät! :) Ja missä minun tuliaiset? :DD

Gogojambo kirjoitti...

Ihana reisu! Ens kesänä mieki tuun mukhan Särkkikselle, sitä tiä minkä ikäsen tasolle sitte menhän.. ;D

Anonyymi kirjoitti...

Niijja, ihania vaatteita ja kenkiä. Toki tämähän ei ole yllätys, 'cos I like your style beib.. ;)

Qu kirjoitti...

No oha ne! Sinun tuliaiset on keretty syyä jo monneen kertaan! :DDD

Oispa kyllä vaan makosa joku kerta lähtä porukalla särkkikseen ja välissä vähä ottaa olutta että varppina laatta lentää:D

No niiiin mieki sinun peipsi!