keskiviikko 31. elokuuta 2011

Entistäki uljaampi menopeli.


 Jatketaan tällä auto aiheella. Ihan pikkasen vielä. 
Pööppeli sai potkun ruosteiseen persukseensa ja se pistettiin poijes.
Pöntöt pörhön sedät makso siitä vielä rahhaaki!

Tää on nyt ihan mielissään uuesta menopelistä.

Mazda 6 , uuuuuen karhia rakkaus.



Kyllä nyt kelepaa ajella. Ja auton sisällä kuulee jopa oman äänensä, toisinku pööppelissä jossa piti huutaa.

Soffille uuteen autoon uus istuin. Kelepaa senki nytte matkustella.

Nytte sitte pieni näyte minun hiusten väristä.
Tukka piti saaha vielä punasemmaksi.
Ja tässä tulos:
 
Nyt pointtina on siis tukan väri. Ei naama. Niinkö näjettä niin naama muistuttaa ihan norsun ahteria.



Ja lissää juttuja jokka ei liity mitenkään mihinkään.

Meijän isännän luona vieraili pullukka Väiski.
Väiskin oli tarkotus jäähä ihan kokonaan asustelemaan isännälle, mutta se ei onnistunukkaan.
Pullero lähti bumerangina takasi ku ei tullu juttuun muiden koirien kans.
 
Pullukka Väiskinen.


Ehkä niinkö maailman sekavin postaus. Mutta koittakaa kestää. 
Sekava on kirjottajalla oloki.

perjantai 26. elokuuta 2011

Uljas menopelini- petit meijät taas kerran. Luultavasti viimisen kerran.



Lainaten meijän isännän sanoja:

"Ingman saa maidon maistumaan ja Opel saa muovin ruostumaan."

Tämä kirjoitus on suunnattu suoraan ja henkilökohtaisesti omalle vm- 96 Opel Astralle.
(Lempinimi pööppeli.)

Rakas Pööppelini. Olet taas pettänyt luottamukseni. Liian monta kertaa olen jaksanut uskoa siihen että sinä muutut. Mutta näköjään persoonasi ei anna sitä periksi että voisit joskus toimia niinkuin normaalin uljaan auton kuuluukin. Liian monta kertaa olen joutunut kärsimään mielialanvaihteluistasi kun et olekkaan halunnut käynnistyä. Tai kun olet päättänyt että on liian kylmä ilma ja jarrut ovat jäätyneet paikoilleen. JOSKUS JOPA KESKEN AJON. Liian monta kertaa olet jättänyt minut noloon tilanteeseen. Nimittäin keskelle tietä.
Minulle on koitettu puhua järkeä että vaihtaisin uljaan ratsuni johonkin luotettavampaan, mutta en ole suostunut. Aina olen koittanut sinusta positiivisesti ajatella että KYLLÄ SINÄ VIELÄ MUUTUT.
Nyt sinä pööppeli taisit suuttua suunnitelmistamme. Vaihtaa vihdoin ja viimein uusi ja tilavampi auto.
Nimittäin päätit LOSAHTAA justiisa ennenkö saatiin vietyä sinut vaihtoon. Pidit siis huolen että sinusta ei saa euron euroa hyvitystä vaihdosta. Kiitos siitä.
Nyt toivonmukaan tiemme erkanevat.(Tämä siis riippuu ihan siitä huoliiko edes romuttamo sinua hoiviinsa.)
Kiitti niistä epämukavista ja ei-niiin-turvallisista ajokilometreistä joita meille kuitenkin lahjoitit.
sonmoro!




Nii että ei olis kettää joka haluais ostaa meijän Opelia?
Iha hyvä menopeli jos vaan jaksaapi työntää!
.

sunnuntai 21. elokuuta 2011

Oksennuspitonen postaus.



Torstaina meijän isi isinen sairastui.
Oksennustautiin.
Me Sofian kans sitte hoivattiin isi kuntoon yhessä päivässä.
Juhalla oli sen verta hyvä olo perjantaina niin lähettiin sitte katsastelleen Rovaniemen yöelämää.
Oli ihan mukavata. Vaikkakin olin taas selvinpäin, mulla on joku ihmeellinen taito pitää hauskaa baarissa vaikken ottaiskaan mittään vettä vahavempaa.... No okei, kyllä mie sentään limukkaa juon niin saa semmosen kivan sokerihumalan päälle. :D
Ainaki siihen asti kunnes särkylääke lopetti vaikuttamasta ja allekirjottaneen lonkat alako huutaan hoosiannaa ja sitte piti lähtiä kotia untenmaille.

[ Mulla on lonkissa vähän semmonen vika että niistä tulehtuu vähän väliä ne "nivelpussit" vai mikkä ne onkaan...
No viikko sitte vasen lonkka alko oireilemaan ja teki kävelyn kivuliaaksi... Muutaman päivän vasemman jalan kanssa kärsineenä huomasin että ei ole todellista. Oikeaki lonkka alko oireilemaan. Yep, kävelen tällä hetkellä tosi nätin näkösesti.Eli äläkää ihmetelkö jos näette minut linkuttamassa jossain.]

Nii ja nytte päässään kuitenki siihen Lauantai päivään. 

Nukuttiin Juhan kans suhtpitkään ku anoppi oli hoitamassa Sofiaa ja touhus sen kanssa sitte aamun.
Heräsin semmoseen pieneen kuvotuksen tunteeseen. Ja sitte piti jo juoksun kans mennä vessaan.
YES, Juhan pöpö oli pompannu minuun. 
Ja kuumekki nous.Ja lonkat huusi yhä edelleen hoosiannaa.

Anoppi lähtiä kotiansa ja viis minuuttia sen jälkeen se alako.

Sofia rupes oksentamaan eikä raukalla pysyny mikään sisällä koko päivänä.
Ja sitte ku ne oksennus ryöpyt oli niin yhtäkkisiä että ei oikein kerenny mihinkään vessaan juossa lapsen kans ennenku se pukli lensi. Joten sotkettiin sitte koko asunto oksennukseen. NAMI.

Tästä herkusta osansa sai:

- Sohva tyynyt
- Matto
-Sohva
-Peitto
- lukuisat tyynyt ja tyynyliinat
-lukuisat petivaatteet
-Meittin pyjama
- ja meijän MONNI :D
Mitäkaikkea tuo meijän kissa joutuu kestämään. Raukka joutu just tulilinjalle ku Soffi puklaili.
Kovan onnen katti.

Siinä oli sitte isillä hommaa ku sai itse krapulaisena  hoitaa pikkupotilasta.
Äitillä ku ei virta riittäny myöskään mihinkään muuhun ku nukkumiseen ja kuumeiseen ininään.
(Ininä: valitusta kuinka joka paikkaan kolottaa)

Eiliset olot on onneksi jo helpottanu. Kummallakin, mulla ja soffilla.
Monni tuskin on vielä toipunut traumoistaan. Lahjotaan sitä ruualla niin kyllä seki varmaan joskus toipuu.

Kaikki siis hyvin meijän perheessä.

keskiviikko 17. elokuuta 2011

Tykätään isistä.

 Saatiin isi kottiin maanantaina.
Kokonaiseksi viikoksi.

Muttaku mie sentään olen niin oiva Vaimoke että KÄSKEN "hellun" viettämään välissä vähän ommaaki aikaa.

Juha: Pojat pistää viestiä. Pyytävät iltakaljalle. En mie jaksa lähtiä.
Mie: No miksi et? 
Juha: Noku sielä mennee niin myöhään ja mie tahon olla vaan kotona nytte. Väsyttääki.
Mie: Nyt jumalauta meet välissä käymään jossain. Noni, ala mennä jo.
Juha: Täh? Onko tämä joku juttu nyt. Sie kuitenki oikiasti suutut jos mie lähen.
Mie: Eikö nytte oikiasti lähet, sie et ikinä käy missään. En mie suutu.
Juha: Hääh, tämä on aika harvinaista että sie ajat minut kotoa ulos että lähen poikien kans kaljalle.

*Herra veti vaatteet niskaan ja lähti*

Ja mulle tuli semmonen fiilis että oon ehkä maailman paras vaimo.


Pikku tyypeilläki oli vissii ollu isiä ikävä.    

Villatakki 14,95 €, farkut 14,95 €, kummakki H&M.  Eikö ookki makian näkönen typy?

Yks päivä hoksattiin että Sofia ei ennää mahtunu aikasempiin lämpimiin vaatteisiin, joten lähettiin ostoksille.
Ostettiin läjä uusia pitkähiasia bodyja ja ihan normi vaatteita.
(Tai siis isi osti. Soffi kiittää isiä ja isin lompakkoa yhteistyöstä)
Plus sitte nuo jokka on tuossa ylempänä.

Mekko 29,90€ H&M

Juhan ja minun diili:

Mie: Byhyy, mulla ei ole mittään mitä pistää perjantaina päälle.
Juha: Sulla on niin paljon niitä mekkoja että et oo kaikkia kerenny ees käyttään.
Mie: Eikä ole. Kaikki on vanhoja ja kauhtuneita.Tuolla oli tosi hieno mekko.
Juha: Et sie tartte mekkoa.
Mie: No ei sitte. Meen sitte vanhoissa ryysyissä baariin.
Juha: Niiin taiiii sitten. Saat sen mekon jos mie saan ihan kunnolla ottaa sitte perjantaina.
Mie: Mikä on ihan kunnolla?
Juha: No alottaa päivällä.
Mie: ja lopettaa millon?
Juha: Noooo, valomerkin aikaan.
Mie: No okei, kuhan mie saan tuon mekon.
Juha: Joojoo.

*Ja niin mie kävelin henkalta ja maukalta yhtä mekkoa rikkaampana.*



Nii ja tässä kuva näistä hiuksista sillonko ne on auki.



sunnuntai 14. elokuuta 2011

Muutama ostos.


Tuossa siivoilessa innostuin ottamaan kuvat muutamasta Tallinnan ostoksesta.
Siis vain muutamasta.
Muut vaatteet nyt vaan sattuu olemaan jo likasina pyykkikorissa yms.

Juha on yleensä hirviän kitsas ostamaan vaatteita, niinku mieki.
Mutta tästä T-paidasta herra pulitti mielellään 20 euroa.
(En tajua miksi tämä käänsi tuon kuvan nuin päin.)

Juhan sanoin "Jokasella ittiäsä kunnioittavalla miehellä pittää olla RAMBO paita" :DDD
Paita mulle. Muistaakseni jotain 10 €.
Sofialle kokonainen asukokonaisuus/puku 20 €
Soffille ensiaskel kengät. 15 €. Näillä on jo kovasti tepsuteltu.
Ja äiskänki piti saaha uuet kengät tietenki. Nämä ihanuudet 27 €.

Ens perjantaina pääsen testaamaan nuita ihanuuksia, niin saapa nähä muuttuuko mieli.
Onkohan niillä sitte niiin ihana kävellä koko ilta :D

Energinen sunnuntaifiiiiiiilis.


Sunnuntait on ylleensä laiskamatopäiviä.
Ainaki siis meillä.
Miten teillä?

Tänään tehtiin normaaliin sunnuntailaiskotteluun poikkeus.

Aamu alako kello 08.00. Soffi nukku normaalia pitempään.
Syötiin aamupuurot ja alettiin touhuamaan.
Koko huusholliin suursiivous.
Sain jopa aikaseksi yhen romulipaston järjestämisen ja löysin kadoksissa olleen Anna Puu:n levyn.
Levyn soidessa sitte jammailtu ja siivottu.

En ees oikiastaan muista koska olisin aamusta asti ollu näin hyvällä tuulella.
Ainakaan sen jälkeen ku olen sen tupakan polton lopettanu. nimimerkillä: aamukahvin jälkeinen aika on pahin.

Hyvän mielen biisi:



Soffi+ musta otsa. Raukka nous keittiön tuolia vasten ja tuoli kaatu suoraa päälle.




Minun pikkane siivouskaveri väsähti ja nukkuu nyt päikkäreitä.
Ite voisin alkaa ruuan tekoon.
Päivän päälle sitte vaunuileen ku on niin mukava ilma. 
Plus nyt on huomattavasti mukavampi mennäkki vaunujen kans ku renkaisiinki saatiin ilmaa. :D

p.s. Toivottavasti teillä muillaki on yhtä energinen ja kiva sunnuntai.



perjantai 12. elokuuta 2011

joskus ne ideat ei ookkaan hyviä.

Minua tympii.

Olin ihan helevetin kyllästyny minun tukkaan ja päätin uudistua.
Leikata ja värjätä.

Leikkaukseen on ihan tyytyväinen, ihan kiva ko pitkästä aikaa on otsis.

MUTTA VÄRI.

Mestari ideani: värjään punaiseksi.
Nyt hävettäää kulukia yleisillä paikoilla. En tykkää yhtään.
Täytyy antaa tukan levätä muutama päivä ja pistää pikimustaksi.
ja toisaalta, on mulla aika orpo olo ku tukka on nyt niin lyhyt.

taidan siis tilata uudet mustat pidennykset.

Miten niin oon vähän onneton kokeilemaan uusia juttuja.



Tukan punasuutta ei näje tässä kunnolla ku oli niin huono valaistus. Mutta hyi kuitenki.

torstai 11. elokuuta 2011

Helsinki-Porvoo-Hinthaara-Tallinna

Viimeviikon ohjelmistoa kuvin.
Käytiin siis vähän reissailemassa koko perheen voimin ja sitte vähän kahestaankin.

Mitään kauhian suuria sepostuksia en ala kirjottamaan ku kuvia tuli otettua niin hirmusesti.
Koko reissun kuvasaldo oli 250 kuvaa ja tähän postaukseen sain tungettua reilun 40 kuvaa.
Ja eikö se niin mee että yks kuva kertoo enemmän ku tuhat sanaa, joten sehä tekkee jo reilu 40 000 sanaa.

Tiistai 

Aamulla lähti Rovaniemeltä lento Helsinkiin. Minä en ikinä ollu aikasemmin ollut lentokoneessa. Eikä ollu Soffikaan. Sofia ei tajunnu koko lentokoneesta mittään, nukku vaan!

Helsingistä matka jatku Porvoon Hinthaaraan. Siis se oli kyllä niin keskellä ei mittään, mutta silti niin lähellä Helsinkiä. Hinthaaran loputtomat pellot alko kyllästyttämään ja lähettiin kiertämään Porvooseen.


Sielä oli aika nättiä.   
Soffille ostettiin kirppikseltä 8 eurolla rattaat niin ei tarttenu omia raahata lentokonneessa mukana.


Porvoon perustusvuosi jne...'


Tuonne olisin niin tahtonu mennä syömään, mutta Juha alako yökkäileen jo tuosta kyltin näkemisestä. Joten ei.

Olin stalkkeri. Yläkerrassa assuu Hurriganes Remu. Iik. Haastaako se minut oikeuteen ko näkkee tän kuvan.
No piti olla niin turisti ja ottaa Runebergin patsaasta kuva.
Tyypit vaan samoili.
Mukulakivikadut aiheutti minun jaloille ikuisia traumoja.
Tämä oli se Porvoon kirkko, jonka se yks tolikka poltti sillon muutama vuos takaperin.




Keskiviikko

Heti aamusta suunnattiin sitte Helsinkiin.
KORKEASAAREEN.
Skipattiin linnanmäki sen takia että korkeasaaressa on paljon enemmän näkemistä Sofialle.
  

Se on LELLONA. ja se nukkuu. Se ei liikahtanukkaan. Aloin epäilemään oliko se ees oikia jellona.


Nää oli Kameleita. Ja niillä oli paljon kavereita. Eh-eheh? Runosuoni sykkii ja silleen. Tai sitte ei.
Tämoli Visentti. Ja soli ruma. Mutta aika lepposa kaveri.
Vaippapaviaaneja. Söpöjä muuten, mutta niillä sais oikiasti olla housut jalassa. Aika kuvottava se takamus.
Yksi pakeni tarhastaan.
Iso Mölli ja Pikku Mölli

Oivalsin että Karhuilla on aika isot takamukset.
Perunapää.

Tämä on Kulaani. Kulaani herra alkoi tietenki juuri kuselle ku otin kuvan. Huomatkaa kuinka pissa ei oo kerenny vielä ees maahan asti. Aika söpöä.
bojjjoing. Wallabi, Pikku kenguruinen. Niin söpö!

Riikinkukko. Ootin että solis aukassu pyrstönsä, mutta turhaan.
Joku pikkunen apina.Keisari tamariini tai joku semmonen se oli nimeltään.

Sirkoilla oli sutinat meneillään.
Kateltii innoissaan ötököitä.

Sitte päivän päätteeksi käytiin hapasemassa jotain surkiaa Espanjalaista ruokaa Kampissa.
 Torstai

Heti aamulla hirviällä hopulla taas pois sieltä pienestä Porvoon Hinthaarasta.
Sofia jäi tädin ja isomman tädin hoitoon ja me lähdettiin viettämään kahenkeskistä aikaa.
Laivalle ja Tallinnaan. Semmonen kivapieni häämatka.
 

muru.

Meijän hotellihuoneesta.
Meijän Hotelli. Tallink Spa & Conference Hotel. Tuola oli muute hyvät ruuat. NAMS.

Oli vähän kuuma.
Mere keskus. Herrajumala ko sielä oli mahoton tavaraa.

Seurasin krokotiili polkua Lacostelle. Ihan vaan huvin vuoksi.
Käytiin ostaan vähän iltapalaa. Oli hauska arvutella että mitäkhän me nyt syyän ku ei ymmärretty Viron kielisiä etikettejä :D

Kuvassa kaks persettä.

Perjantai.

kiusasin aIvomiestä.



Hyvin nukutun yön ja aamupalan jäläkeen oli taas virtaa lähtiä kuljaileen.
töhöryjä.

Turisti.
Kauppa, johon en ikinä mennyt sisälle. Hello Kitty saa mulle aikaan allergia oireita.

"Kultaaa, oonko mie jo liian vanha tuohon pomppuvenneeseen"
Shoppailu innon ja rahojen loppuessa, suunnattiin laivalla takasin Helsinkiin.

-
Laivalla oli salamatkustaja.

Saavuttiin takasin Hinthaaraan. Ennen nukkumaan menoa Soffi musisoi.
Lauantai

Heti aamusta lentokonneeseen ja takasi Rovaniemelle.

Sitte vaan nukuttiin ja mähöttiin koko viikonloppu.