keskiviikko 29. kesäkuuta 2011

Tollo mikä tollo. Vol. 2.

Taas näitä minun mokauksia siis.

Tällä kertaa tällästa:

Juha oli sitte siirtäny minun vichypullon paikan jääkaapin ovesta pois.
Mie taas ajatuksissani menin sitte jääkaapille ja tottumuksen mukaan otin pullon ovesta käteeni.
Hörppäsin.
Ja sitte tuliki jo pitkää sylykiä.

SE OLI RYPSIÖLJY PULLO.

Että nami nami vaan.

tiistai 28. kesäkuuta 2011

Pieni avautuminen.

Mulla on semmonen paha tapa.
Nimittäin hamstraaminen.
Ja nyt muuton aikana kärsin siitä ihan suunnattomasti.
Hamstraan tavaraa, joita tiiän etten ikinä tarvi mutten silti kehtaa heittää niitä pois.
Sisko nauro ko kävi kylässä ko olin säilyttäny vissii 4 vuotta semmosia korko kenkiä, joista koira oli purru koron paskaksi ja kengät oli ollu sen 4 vuotta käyttökelvottomina. EN VAAN RASKINU NAKATA ROSKIIN. Nyt koitan parantaa tapani ja heittää kaiken turhan pois.
Tai sitte vien kirpparille.
Mutta luulen ettei kukkaan huoli koiran pureskelemia kenkiä?!
No ei sitä koskaan tiiä, saattaa joku huoliakki:DDD

Nii ja sitte toiseen ongelmaan. Tai no se on oikiastaan Juhan ongelma.
Juha on ihan älytön herkkuperse. SE SYÖ KAIKEN MINKÄ NÄKKEE.
Aina ko mie ostan ittelleni jotain hyvää, ( ja tieten hellulle kans, mutta seku syö aina omat naminsa ensin ja hyökkää sitte minun namusien kimppuun) NIIIN JUHA ON AINA KÄRKKYMÄSSÄ VIERESSÄ. Tai sitte se salakavalasti käy pöllimässä minun suklaalevystä suklaarivejä ja luulee etten huomaa ko tyyliin puolet suklaasta on kavonnu....
Siiiiis kuiten, tämä juhan herkkujen ahmiminen on johtanu siihen että MIE PIILOTAN AINA OMAT HERKKUNI VISUSTI JA KÄYN SITTE PIILOSSA MUTUSTAAN NIITÄ....
... harmi vaan ko mie olen niinkö orava että piilottelen joka paikkaan syömistä mutten sitte muista niitä piiloja :D
... No siis kuitenki äsken tyhjentelin yhtä lipastoa, josta löyty yks piilo.

Mie: OIII NAMII, mie löysin yhen nami piilon. Nämä on ollu täällä varmaan vuojen, ehkä kaksiki. Suklaata, hedelmä karkkeja ja tikkari.
Juha: MITÄ, OLIKO SIELLÄ SUKLAATA? Tekkee mieli makiaa.(*kävelee nopiasti lipaston viereen*)
Mie: Idiootti,just sanoin että nämä on vuojen vanhoja. NON MELEKEEN HOMMEESSA EI NIITÄ VOI SYYÄ. :DDDD
*Juha kävelee pettyneen näkösenä pois paikalta*


--- tästä lähtien mie taijan kirjottaa ylös mihin namuseni piilotan--



maanantai 27. kesäkuuta 2011

Tervetuloa muuttohelevettiin.


Muuttaminen on kivaa.
Tai sitten ei.


Aika loppuu kesken. Perjantaina olis muuttopäivä ja tekemistä on vielä ihan rutosti.



Vielä pitäis 4 päivää asua muuttolaatikoiden keskellä.
Ärsyttää ihan mielettömästi jo nyt elikkä luultavasti lähetään tytön kans isännän luo majaileen..


Eikö ookki siistiä?!?

Nytte siis ei ole postauksia luvassa ko vasta ensviikolla varmaanki.
Muuttostressi ja häästressi samassa paketissa niin voin kertoa että hermoja meinaa vähän kiristellä ja aika meinaa loppua kesken.

MUTTA SILTI MEITTI ON IHAN ONNEISSAAN KO PAIKKAKUNTA VAIHTUU.

p.s. alapuolella pikanen postaus Juhannuksesta.



Juhannusrokkailut.

Mulla on nykyään niiiin kiireistä elämää että mie tehen tämmösen kuvapitosen postauksen vaan juhannukselta. Enkä edes jaksa alkaa kuvia muokkaamaan.

Juhannus siis vietettiin Riipissä.
Äläkää ees kysykö missä se on ku vastaus on : EN OSSAA SELITTÄÄ ja plus son ihan kämänen paikka. Ainaki yleensä. Paitti Juhannuksena.


Minun hellu rokkailee ainaki tunteella.

Pakko oli yks kitaralla rämpyttäjäki tänne lykätä.

Ja olihan meillä kokkoki, joka palo liian nopiasti.

torstai 23. kesäkuuta 2011

hemppistelyä.

"...Missähän sut tehtiin?
Tähtien tuolla puolella
muovailtiin huolella

Ethän sä ikinä
kadota tuota katsetta?
Mitähän sä vielä kantaa voit
korkealla kun noin sä soit
Ei mitään tuu niin painavaa
et se sinut musertaa

Kaunis pieni ihminen
Sä olet ainutlaatuinen
Mitä vastaan tuleekaan,
toista sua ei milloinkaan..."





Niin hyvät sanat.
Sofialla varmaan jo kyllästyttää ko äiti vaan laulaa yhtä ja sammaa biisiä koko ajan.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2011

No voi pojjjjat.

Tylsääki tylsempi elämä loppu ny.
Siskon pojjaaat tuli pyssykyllään.
Jippii.

Käytiin Sofian kans jo parituntia aamusta touhuamassa poikien kans.
Nooa pusumoottori olis koko ajan halunnu sumppailla Soffia.

serkukset+ pappa

Pappa lähti pihalle ja mie jäin sit lasten kanssa sisään
Elia ja Nooa alako tieten samalla sekunnilla sitte riehaantummaan...


Mie: Elia, pappa meni käymään asuntovaunussa, nytte pitää sitte olla nätisti.
Elia: Ei menny
Mie: No mihin se sitte meni?
(Elia mennee ikkunalle)
Elia: Pappa pomppii tuola. Kato pomppii sielä.
Mie: No ei se sielä pompi.
Elia: POMPPII PAPPA POMPPII. MENI PIILOON.
Mie: No okei, sovitaan sitte niin :DDD

keskiviikko 15. kesäkuuta 2011

Kuvia viimeviikolta.

Mie vaan nyt pläjäytän tähä viime viikolla napsastuja kuvia.
Iliman sen ihimeellisempää tarinointia.
Viime viikolla mm.:


- mökötettiin

- käveltiin, ja palijon käveltiinki. Oltiin muka reippaita.


- pötkötettiin nurmikolla

- ihasteltiin papan prätkää.


- alettiin kärtyämään vaunussa, niin että äiti sai hikihatussa kantaa sitte sylissä.





maanantai 13. kesäkuuta 2011

Maikkipieni.

Nyt siihen sitte jouvuttiin...

nytte on yks perheenjäsen vähemmän.


Viimiset puolitoista vuotta oon hinkannu kusia ja paskoja nurkista ja toivonu että "jos se nyt ei ennää tekis näin."
Juha on mulle jo viimisen vuojen sanonu että Maikki pitäs laittaa pois.
Mie se vaan jaksoin uskoa että kyllä tämä tästä vielä paranee...
No ei parantunu.
Viiminen niitti oli kun Maikki alkoi olla arvaamaton lapsenki lähettyvillä.
Ei ollu muuta vaihtoehtoa.

Maikki oli muutenki niin arka kissa ja ei sulattanu oikiastaan ketään muita ihmisiä ku vaan minut ja Juhan. Kaikille muille sihistiin ja sähistiin ja neitipä saatto hyökätä kiinnikki. Joten Maikin pois antaminenkaan ei ollu mahollisuus, ei kukkaan semmosta kissaa huoli.

Eilen Maikkinen sitten lähti paremmille seuvuille...



.. vaikka tiiänki että tämä oli ainoa vaihtoehto niin kyllä se koville ottaa....
.. no jos se tästä ajan kans...


Leppää rauhassa kaveri < 3

sunnuntai 12. kesäkuuta 2011

villi ja vapaa... vielä 16.7.2011 asti.

Lauantai aamu lähti käyntiin:
Punasella (hirviällä) hatulla,
Sukkanauhalla,
käsirauoilla
ja aamupalaksi sain tietenki lonkkua.

Eli POLTTARI päivä.

Tyväret tuli hakkeen minut kotoa ja pukivat minut johonki ihime vetimiin.
Sain selviytymisrepun päivää varten jossa oli mm. pastilleja, hello kitty- laastareita, ompelu setti, polttarivihko, liköörikarkkeja, lonkkua, jotaki kosteuspyyhkeitä ja tietenki BURANAA.

Sitte lähettiin matkaamaan Rovaniemeä kohen.
Tai no mullehan ei missään vaiheessa kerrottu mihin ollaan matkalla, paitti tietenki tiesin koska ohan tuota väliä tullu muutamaan kertaan ajettua.

Ku päästiin Roihin mentiin Revontuli-keskukseen, jossa mulle annettiin tehtävä.
Etsi liike Change ja sieltä joku tuttu henkilö.
Liikkeen löytyessä miehän bongasin sielä heti Marian. Tältä onnistuneelta rastilta sain palkinnoksi valita liikkeestä ihan mitä halusin. Ja siis liikkeessähän oli myynnissä vaan alusvaatteita. Ja miehä löysin sieltä tietenki heti mitä halusin ;)

Seuraava tehtävä oli suunnata Oluthuoneelle ja sieltäkin piti ettiä tuttu henkilö.
Tällä kertaa bongasin Sinikan, joka ootti siellä askarteluvehkeitten kans.
Tehtävänä oli tehä Juhasta kuva, leikkaa ja liimaa periaatteella.


Työn touhussa.


ja valamis tuotos.

Seuraava tehtävä oli suunnistaa amarilloon, jossa piti sitte koota kartta, joka oli leikelty palasiksi.
Kartta piti käydä tarkastuttaan baarimikolla, jolta sain sitte palkaksi mansikka-lime drinkin...
mmmm.

Viimesenä tehtävänä oli sunnistaa kartan avulla rantaan.
Jossa odotti palkinto.


tämmönen pokaali nimittäin.

JA SITTE RUVETTIIN KUULE PIKNIKILLE.
Evväinä oli mm, suklaaseen dippailtuja mansikoita, pasteijoita, skumppaa, piirakkaa, kirsikkatomaatteja ja mitähä vielä.... kaikkia mahollista kuitenki.
(Kiitokset kokille, joka ei itte päässy paikalle)


ilimeestä päätellen skumppa maistu


kippistelyä




maailman mahtavimmat tyväret

Piknikin jäläkeen lähettiin keilaamaan.
Kuvittelis että keilahalli on viiliä paikka, mutta EI.
Melekosen kuumaa touhua. huh.
Mutta mielettömän hauskaa.

sanosinko että maailman tyylikkäin kuva.





Keilauksen jäläkeen lähettiin mökille.
Mökillä käytiin morsiussaunassa, jossa selekään hinkattiin suolaa (ettei vanha suola alakas janottaan) ja sitte allekirjottanutta vastottiin kukkapuskalla.
Saunomisen jäläkeen tietty syötiin ja juotiinki hyvin.
Laitettiin ittemme baarikuntoon ja lähettiin liikkeelle.

Onnelaan siis.....

...jossa odotti tietenki meille varattu paikka.


sanosinko että oikein hyvä kuvanlaatu ja sillee.

Baarissa sille polttariviholle tuli sitte käyttöä.

Minun piti ettiä sieltä tietyn tyyppisiä ihimisiä, kuten mm. kiharapäinen nainen, tanssiva mies, minihameinen nainen, valkopaitainen mies, baarimikko, portsari yms. Jotka sitte saivat kirjottaa mulle neuvoja avioliittoon. Tässä parhaimpia neuvoja:

-Pidä pääs
- Älä koske muihin
- pese hampaat aamuin illoin
- pese alle 40 asteessa
- Arvosta aina puolisoasi mutta jos on pieni pippeli niin silloinkin, koska olethan nainut hänet.
- oma miehesi on elämäsi sankari, piä kii.


siinä se päivä.

Suuren suuret kiitokset kaikille tyvärille.
Mulla oli kyllä ikimuistonen päivä!

Oletta parhaita!

syvämmellä: Seksikäs Rouva Kemppainen :DDDDDD


perjantai 10. kesäkuuta 2011

Rytmi veressä.

Meijän pieni jammailija.


video


... Myöhemmin sitte kuvasaldoa näiltä hellepäiviltä...
.. nytte ei kykene olleen enempää konneella...

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011

lauantai 4. kesäkuuta 2011


Tännään noustiin ekkaa kerta ite istualteen ja pysyttiinki jopa vähän aikaa...
... ennenku siis tasapaino petti ja muksahettiin. Sittehän tietenki tuli itku.



video

Maailman raivostuttavin ja ihanin koirapehmo.

Ostin viikko sitte Sofialle tuomosen ääntelevän pehemolelun.
Onhan se Sofian mielestä kiva....
... ja minunki mielestä se oli alussa kiva, mutta nytte alkaa jo ärsyttämään ku ossaan jo kaikki tuon nallen laulut ja lorut ulkoa. No Soffi tykkää niin kai son sitte vaan kestettävä, oma vikahan se oli ko menin sille tuomosen pimputtimen ostamaan. :D

perjantai 3. kesäkuuta 2011

tylsää(kö)?

Kaasot lupas ensviikolla tulla tekkeen minun kans liukuhihna toiminnolla hääkarkkeja.
No mulle kun taas sattu tulemaan tylsää niin päätiin sitte jo ite alottaa.
Ja mie oon niin idiootti etten ossaa jättää asioita keskeneräseksi, joten mulla on sitte pakko tehä ne kaikki valmiiksi.....

Nytte jo kaduttaa että piti ruveta värkkäämään.
Mulla on liiimaa sormet täynnä ja etusormi+keskisormi liimautuneena toisiinsa.


Valamis tuotos.


tämän hetken tilanne:

8 tehtynä, 72 tekemättä

-eiseautakolähtiäjatkaan-




torstai 2. kesäkuuta 2011

Hela torstai.

Kolomas päivä jo iliman hellua.
Vielä pitäs jaksaa seuraavat kolme päivää.
Byhyy... Iskee tekemisen pula.

Mutta onneksi on Soffi, pieni auringon paiste.




Tämä pikkunen auringon paiste pääsee jo kontalleen mutta vielä ei ihan päästä liikenteeseen.


Niiii ja tämä pieni auringon paiste ossaa jo tehä jekkuja.
Ikinä sillonko mie olen huoneesssa niin se ei mene lähellekkään tuota hyllyä, mutta ootappa ko silimä välttää niin johan neiti ryömii dvd hyllylle ja repii kaikki levykotelot lattialle.
Sitte onneissaan imeskellään niitä koteloita.
Ja äitin tullessa paikalle, hymyillään oikein pirullisesti :DD




Tekemisen puutteessa oon tännään siivonnu koko huushollin.
Tehny hirviän satsin ruokaa ittelle.
Ja sitte aloin väkertään hääkarkkeja.

Vihaan pikku näpertämistä,
saattopa pari kirosanaa lennellä ku leikkasin 80 kpl pikkusydämmiä ja vielä maailman tylsimmillä saksilla.


keskiviikko 1. kesäkuuta 2011

keskusteluja....

Mummi oli kylässä ja oltiin pihalla hengailemassa ku pihan läpi kulki n. 30 v miehiä.

Mummi: "Hyi ku minua ahistaa ku tuollalailla minua tsiigailevat, just sen näkösiä ahistavia miehiä että saattavat tulla vaikka puristelleen."
Mie: Mummi, ei millään pahalla, mutta MILLÄ TODENNÄKÖSYYELLÄ 30v jätkät tuijottaa 70 v mummoa että ah, pääsisimpä puristelleen.
Mummi: "No, eihän sitä koskaan tiiä "

:DDDDDDDD

On ainaki mumetsulla itsetunnot kohillaan! :D

viisaita varkaita...

Aamu lähti käyntiin aika ankiasti.
Vettä sato kaatamalla.
Sähköt oli poikki 2 tuntia.
Suoraan sanottuna Vitutti.

Kaiken muun ihanuuden lisäksi hoksasin että meillä oli käyny yöllä varkaita.
MEIJÄN PUUTARHAKALUSTON TUOLIT OLI VARASTETTU.
Voin kertoa että vitutus senku vaan kasvo.

Myöhemmin päivällä lähettiin käymään kylillä niin kaveri hoksas viereisen talon pihalla tutun näköset tuolit.... ja nehän oli ne meijän.

Sanosinko että kuningasidea pölliä ensin toisten tuolit ja sen jälkeen vielä pistää ne omalle pihalle.
Miehän kävin kuule rinkuttamassa ovi kelloa, mutta kukkaan ei tullu avaamaan.
Yks naapureista sattu siihen paikalle ja selitin sille tilanteen, ettei se ihan tyhymänä kato ku toisten pihalta kannan tuoleja autoon. :DD Tuumasin vaan että "Mie varastan nämä takasi"

ärrinmurrin.
Mittään en enää uskalla pihalle jättää, koko puutarhakalusto meni lukkojen taakse ettei kukkaan vie niitä!


p.s. Tännään aattelin vettää navan täyteen herkkuja ja huomisesta lähtien alkaa lakko.
HERKKU LAKKO.
Olis nimittäin ihan mukava sopia sitte heinäkuussa siihen morsiuspukkuun :DD