tiistai 3. huhtikuuta 2012

Viime viikonloppua.

Perjantaina Sofia lähti viikonlopuksi mummon hellään hoitoon.
Perjantai koostu mm. amarillo mätöistä, Heidistä, Mr. Lordista ja poikien änäri-illasta.
Lauantai aamuna Juha suuntas jo heti kymmeneltä mondelle saundtsekkeihin.
Tiedossa oli nimittäin jalometalli bändikilipailu.

Lapin alueelta viis bändiä pääsi kilipailemmaan siitä kuka niistä turjakkeista pääsee soittamaan kesällä jalometalli festareille. Pojjat veti hyvän setin ja saivat tuomaristolta hyvät palautteet, mutta voittoa ei tällä kertaa tullu.

Nii joo ja Treatmentiltä on tullu uus demoki.
Nimeltänsä Verdict.
Käykäähä kuuntelemassa täältä.
Meittin lemppari on ainaki tuo Last Day.

Maha pystyssä menossa rokkihommia kattelleen.

Ja saattohan mulla tieten olla lauantai aamuna pikkasen tylsää ku olin ihan yksin kotona?

Sielä se rokkaili se minun hellu.


Sunnuntaina haettiin Sofia takasin kotia ja että arvaa kuinka molin ikävissäni.
Mutta niin se oli vissiin ollu neitiki ku koko sunnuntai päivä meni pusutellessa ja halaillessa.

Isi vähä väsyneenä rokkijutuista. Siispä sohovalla oli hyvä röhnöttää.




Enää muutama hassu päivä laskettuun aikaan ja olo on sen mukanen.
Vauva painaa jo niin tuonne alas lantioon että autolla ajaminenki tekee kipeää.
Joka paikka on ihan jumissa. Toivottavasti tässä ei tarttis ennää kauaa kärvistellä ennenku pääsee synnärille. 


5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Voi vitsis miten upea massu! :)

Joko tiedätte kumpi sieltä on tulossa?

Kiki kirjoitti...

Onnea koitokseen!! Herranjestas sulla on jo iso maha :) Toivottavasti siun ei tarvi kauan enää ootella.

Qu kirjoitti...

No onhan tuolle mahalle jo kokoa kerenny tulla :D

Jompikumpi sieltä tulee, kohtahan se seleviää :))))

Ja kiitos! Toivon tosiaan että ei menis ennää kauaa :)

Anonyymi kirjoitti...

Sano sil masuaskille ,että jouvat jo tulla ulos sieltä, miulla ainaki tepsi se keino ,menny ko 2 h ku tuli lähtö ;)

Qu kirjoitti...

Voi ku se toimiski kaikilla nuin heleposti :D