keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tanttttaraaaa ja moromoi.


Nonni. Nytte on selevitty konneelle asti.
Mulla on nykyään tapana surffailla pelekästään kännykällä täällä netin ihmeellisessä maailmassa ja ikinä en sitte sillä jaksa alkaa mitään postauksia vääntämään ja sitte laiskotuttaa ajatuskin tietokoneen avaamisesta.

Kuitenki siis Sofian 2 v bileet juhulittiin viime lauantaina Sodankylässä meittin isipapan tykönä.
Lystiä oli olla pitkästä aikaa isin ruuilla. Hyvillä semmosilla.
Lauantaina gourmet kokki valamisti olut marinoitua hanhea kermakastikkeessa ja pottumuussia.
 Ai että oli hyvvää. 

Jaaaa taas karkas ihan sivuraiteille nämä jutut. Tarkotus oli kirjottaa Soffin synttäreistä eikä mistään ruuasta. Mutta minkäs teet. Ruoka on hyvää niin siitä mielellään pulisee.



Virallinen 2 v kakku
Marianne kakkuaki sitte kaveriksi.

Juhlat juhlittiin pikku porukalla.
Mummit ja kummit.
Ja pari kaveria.
Lystiä oli.

Neiti karkas omin luvin ulos pelekkä mekko päällä.
Samaan aikaan ko pappa huuteli Sofiaa sisälle niin äiti napsi vaan kuvia.

"Niiii että sama se sille vaikka se lapsi paleltuu kuhan saapi hyviä kuvia"
No ei silti.

Ilo oli ylimmillään ko pääs karkaamaan.
Oma pieni prinsessani.
Kynttilän puhalluski onnistu.
Touhuilijat.
Lukas, Mira täti, Sofia, Jimi ja Jasmin.
Jasu ja sen räpsyttimet sulatti minun syvämmen.
Niii ja hox Hennalle ko luet tätä salaa kuitenki:
JASMIN KAINALOON KO TUUT ROIHIN. 


Luke höpöttää:



Synttäreitten jäläkeen neiti oli niin puhki poikki että nukahti yöunille jo kello seittemän.


Oli pakko ottaa teillekki kuva isännän olkkarista.
Sohvasta.

THE SOHVASTA.

Tuo on niin iso että siihen mahtuu vaikka nelijä ihimistä pötköttään ja kellään ei ole varpaat suussa.
Kyllä kelepais mullekki tuomonen.



Tämä viikko on kulunu taas ihan vaan kotosalla suunnittelen.
Tulevaisuutta ja remonttia.
Meillä rempataan kahden viikon päästä.
Olen miettiny opiskelun tai töiden aloittamista seuraavan vuoden sisään.
Keväällä hakea ensin töitä ja siinä samassa hakea sitten kouluun jos pääsisi ensi syksynä.


Kyllä tässä on oltu jo reilu kaks vuotta kotona.
Vielä jonkin aikaa olla pollotella että Lukas vähän kasvaa ja sitten saa riittää.

JA TÄHÄN LOPPUUN SITTE TISSIKUVA














Nii elikkä siis Juha sai isänpäivä lahjaksi tatuointilahjakortin ja kävi tänään hakkauttamassa tämmösen:

Mie ainaki tykkään. Kyllähän tuota tissiä kelepaa kattella.

Eipä mulla muuta.


Eikö niin joo. 
Miehä lähen ylihuomenna YKSIN Ouluun koko viikonlopuksi.
Ihanaa omaa aikaa. 
En oo kahteen vuoteen käyny ihan yksin viikonlopun reissua missään, joten tulee tarpeeseen.


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

ihana synttärilumiprinsessa :)

Ja hieno tatuointi ja hienoja kakkuja. Kaek on niin hienoa =D

Mille alalle sä olet ajatellut lähteä? Onko sulla jotain aiempaa koulutusta?

T. Kotimamma jolla ei pienintäkään hajua mille alalle itä lähtisi. Oon tähän asti ollu semmonen jokapaikanhöylä mut kai sitä pitäs jo yrittää aikuistua ja hankkia ammatti. :)

Qu kirjoitti...

No hienoa ko kaikki on hienoa :D
Hoito alaa mie olen ajatellu. Joko ammatti korkeaan tai ihan vaan ammatti opistoon. Kattoa nyt mille tässä alkais :D niin ja olen mie ylioppilaaksi itteni lukenu :) sen jälkeen oonki ollu vaan kotona :D

Kannattaa käydä mollin sivuilla tekemässä niitä ammatti testejä jos niistä olis sulle jotain apua. Saisit vähän vinkkiä että mitä kaikkia ammatteja niitä onkaan :)