maanantai 17. joulukuuta 2012

Hyvveee loppuvuotta joka iiikalle!








Meillä on puuhasteltu jo jonkun verran joulujuttuja. Ja on se nyt vissiin korkia aikaki ko aattoon on viikko. Käytiin metsästämässä sitä kuuluisaa joulu fiilistä ihan napapiiriltä asti ko käytiin pukkia moikkaamassa. Sofia ei ollu joulu pukista moksiskaan. Katto vaan että mikäs helevetin ukko se tuomonen on. Eka satsi pipareita on leivortu. Torttuja ei. Ainakaan vielä. Tänään ko saahaan isimies kotiin niin niitäki on vissiin pakko leipoa ko se niistä tykkää. Mie vihhaan torttuja. Yök. Tällä viikolla pitäs ostella kaikki jouluruoka jutut ja tehä kaikki laatikot yms. Lahjat on onneksi jo suurimmaksi osaksi hankittu. Lapsille vaan yhet jutut vielä niin sitte on hyvä.
Pikku jätkä kasvaa vauhilla. Nytte on alettu jo nousemaan ylös. Polvilteen siis. Vielä ei ihan varpahillaan seisominen onnistu, mutta eikhän seki kohta luonnistu ko vähän harjottellee.
Viikonloppuna meitä oli täällä ilostuttamassa Heidi. Oli kiva ku oli joku jonka kanssa touhuta ja ulkoilla lasten kans. Thänksjuuu Heiskalle siis seurasta ja hyvästä ruuasta tietenki myös.


Nytte mie pistän tän blogin kanssa pillit pussiin ainaki loppu vuojeksi. Rentouvun ja haen lissää inspistä. Te voitta ko jaksatta niin kertoa mulle jotain postaus ideoita niin sais vähän uutta tuulta tähän hommaan.
Tuntuu nimittäin että toistan vaan yhtä ja sammaa ko en ennää keksi mistä kirjottaa. Jotenka nytte on tauko paikallaan.

Palaillaan tammikuussa, taikka helemikuussa. Kattellaan kauanko pystyn olleen kirjottamatta taas jottain tyhyjän päivästä. :D

Joka ikiselle blogin lukijalle rauhallista ja ruoka rikasta Joulua ( RUOKAARUOKAARUOKAA. joo oon vähän läski)
ja myöski hullun hauskaa ja höperöä uutta vuotta.
Olokaa ihimisiksi. Koska mie en ainakaan aatellu olla.

- over and out-

maanantai 10. joulukuuta 2012

Naulakkoa vaille valamista!

Lapset vietiin keskiviikkoa Sodankyllään asti evakkoon ja alotettiin se kauan suunniteltu remppa.
Harmi vaan ko kaikki ei mene aina niinkö suunnitellaan.

EI JUMALAUTA MITEN TIUKASSA TAPETTI VOI OLLA?
Käytettiin enemmän rahaa tapetin poistoaineisiin ko maaleihin.
Jumalauta. Kolomen laisia litkuja ostettiin ja aina saatiin todeta että noli toinen toistaan paskempia.
Tapetti irtos postimerkin kokosina paloina. Kaks päivää yritettiin nyhtää niitä irti siinä kuitenkaan onnistumatta. Mikalla meni sitte perjantai aamuna hermot ja se kävi vuokraamassa meille ison höyryttimen jonka avulla se tapetti lähti niinkö melekee itekseen irti.
Arvatkaapa kuinka vitutti. Kaks päivää oltiin turhaa työtä tehty ko olis ollu nuinki heleppo tapa.


Tapetin nyhtämistä.
Tapetin lisäksi lähtöpassin sai eteisen ruma rotisko komero ja lattia.


Perjantaina erehyttiin ottamaan pari remppakalijaa liikaa ja tuli sitte lähettyä vielä kapakkaanki.
Arvatkaapa oliko reipas ja pirteä olo seuraavana päivänä ko möngittiin aamuviieltä ensinnäki takasi kotia.
Herätys kymmeneltä ja eiku jatkamaan hommia.
Huhhhhhui. 

Sunnuntaina mie lähin ajelemmaan sodikseen hakkeen lapsia ja jätkät pisti paikat valamiiksi sillä välin.

Nytte pari ennen ja jäläkeen kuvvaa.
Keittiööönkin vaihettiin tumma lattia, mutta siitä ei nyt herunu kuvia ko joku mörönpoika oli sen käyny sotkemassa kuvauskelevottomaksi.


Eteistä.
Ennen.
Ja jäläkeen. Tuohon tuolin päälle tulee vielä semmonen naulakko/hattuhylly mutta en oo vielä saanu aikaseksi kiinnittää sitä.
Ja olkkaria.

Ennen. (Tästä  näjettä nuo hirviät listat mitkä tuola aikasemmin oli . EIJOLE ENNÄÄ.)
Ennen.
JA JÄLÄKEEN.
Nytte mie saan alakaa laittaan joulukoristeita paikalleen niin sais vähän fiilistä.
Aikasemmin ei oikein ollu mitään järkiä laittaa ko olis joutunu reppiin kuitenki ne pois.

Mitäs piättä?

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

Arkiarkiarki.

Sen takia ko edellinen postaus oli jotenki niin överi-wannabe-glamour-joku,
nii nytte aattelin että palataan takasi maanpinnalle. Eli meijän arkihömpötyksiin.

Mitä me ollaan tehty.
no laiskoteltu.
Täää viikko on menny laiskotellen räkäposkella, kotona oleillen. Yllätys yllätys.

Minun lemppari "pikku veli" ja Sofian kummi kävi pitkästä aikaa taas Suomessa ja saatiin se ihan yökylään asti.

Millään ei olis malttanu mennä nukkumaan ko meillä oli Nikon kans pystyssä jämävitsien kaatopaikka.

Yöllä vähän väsyneinä nämä kaks vitsiä oli ylitte muijen:

Pertti sattui äkillisesti kuolemaan ja hänen sielunsa lähti siirtymään kohti taivaan portteja. Taivaan porteilla hän kohtasi Pyhän Pietarin ja rukoili saada nähdä perheensä vielä viimeisen kerran ennen siirtymistä taivaaseen. Pietari mietti asiaa ja sanoi sitten: Hyvä on, mutta sinun on mentävä alas maan päälle hämähäkin hahmossa. Pertti kiitti Pietaria, joka sitten muutti hänet hämähäkiksi ja niin Pertti alkoi laskeutua hämähäkkinä kohti maan pintaa. Se sujui hyvin, maa alkoi lähestyä ja Pertti näki jo kotitalonsa. Vielä vähän matkaa, tuumi Pertti. Mutta mitä nyt, tuntuu siltä kuin seitti alkaisi loppua! Pertti pinnisti ja pinnisti ja sai kuin saikin vielä monta metriä lisää seittiä ja kotitalo oli jo ihan lähellä. Vielä vähän matkaa, ajatteli Pertti ja pinnisti ja pinnisti… kunnes hän yhtäkkiä säpsähti kun ihan hänen vierestään kuului kovalla äänellä:
PERTTI HERÄÄ!!! SÄNKYHÄN ON TÄYNNÄ PASKAA!!!


Ja toinen:

Kädettömät pelas jalkapalloa ja jalattomat oli katsomossa.
Pallo lensi katsomoon. Pelaajat huusi: " Potkaskaa tänne!"
Katsomosta huudettiin: "Vetäkää käteen!!" :DDDDDDDDD





pötkötystä.
rötkötystä.
lissää pötkötystä.

leikkimistä.

herkkuja.

Niijooo. Ja miehän oon tässä jo muutaman kuukauen teheny meijän Lukelle soseet ite.
Lihasoseet on niin pirun kalliita ja meijän jätkä liian kova syömään, jotenka pikkusen tullee halavemmaksi tehä ite. Tarkalleen ottaen puolet halavemmaksi annokselta.


Mikä onkaan helepompaa kokkaamista ko tehä vauvan soseita?
Kuka nytte ei ossais mautonta ruokaa tehä! :D


Nii ja pyöräytettiin me neitin huoneesta järjestyski uusiksi.


Nii ja meikäläisen naaman löytää tuolta syssssssssen blogistaki nytte.
Elikkä menkää tänne


Ensiviikolla tiedossa vilinää ja vilskettä.
Tiistaina Haaparantaan. Keskiviikkona viemään lapsia Sodankylään ja sitte alakaa armoton remppaus.
Kolome päivää aikaa vaihtaa lattiat ja listat. Repiä tapetit, maalata. Hajottaa eteisen hirvistyttävä kaappi.

Ai että mie nautin ko pääsen nuijimaan sen maan tasalle.

Jooo ei mulle muuta.

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Ouluuuuluuuluuu.

Viiime perjantaina mie huusin rovaniemen rautatieasemalla että:
FREEEDOOOOM.
Koko viikonloppu ns. ommaa aikaa. 

Siskon kanssa suuntailtiin pe iltana jonnekki bossa nova iltaan. 
Se ei oikein ollu minun juttu.

Jos on omasta mielestä huonoa mussiikkia niin se latistaa aika palijon tunnelmaa.

Kolomen aikaa unten maille ja aamu kasilta ylös.
Vähä väsytti.

Alotettiin naaman rakennus operaatio ja tsekkailtiin vaatehommat.
Seuraavaksi suuntana studio.

Koko päivähän siellä meni.
Sai kerranki ittestänsä jottain vähän parempi laatusia kuvia.



KAIKKI KUVAT ON KUVANNUT :
SEPPO HINKULA


jotaki kamikaze muoreja.


tsirpuloita.






Niii ja piti meijän ottaa sisaruskuvaki. Ihan iskän ja mummin mieliksi. :DDD Suoraa ko jostain koulukuvauksista.




Kuvaaja koitti saaha multa jottain hienoa iloista ilmettä.

"Ajattele ensi kesää....
.... ajattele kesäloma matkaa.....
... Ajattele KOLMATTA lasta"

Jooo nytte ei menny ihan nappiin.
Tulos oli seuraavanlainen:



HELLLL NOU :D






Lauantaina oltiin kasiin asti studiolla ja sen jäläkeen kimpsut takasin Tanjan kämpille ja eiku baariin.
Tällä kertaa jopa musiikki oli minun mieleen.
Tanja vaan oli sen verta mummeli että halus lähtiä ihan liian aikasin kotio nukkumaan.

Sunnuntaina illaksi junalla kotio.

Kyllä kerkes tulla lapsia ikävä.

Nyt taas jaksaa painaa kotihommia. :))

keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Tanttttaraaaa ja moromoi.


Nonni. Nytte on selevitty konneelle asti.
Mulla on nykyään tapana surffailla pelekästään kännykällä täällä netin ihmeellisessä maailmassa ja ikinä en sitte sillä jaksa alkaa mitään postauksia vääntämään ja sitte laiskotuttaa ajatuskin tietokoneen avaamisesta.

Kuitenki siis Sofian 2 v bileet juhulittiin viime lauantaina Sodankylässä meittin isipapan tykönä.
Lystiä oli olla pitkästä aikaa isin ruuilla. Hyvillä semmosilla.
Lauantaina gourmet kokki valamisti olut marinoitua hanhea kermakastikkeessa ja pottumuussia.
 Ai että oli hyvvää. 

Jaaaa taas karkas ihan sivuraiteille nämä jutut. Tarkotus oli kirjottaa Soffin synttäreistä eikä mistään ruuasta. Mutta minkäs teet. Ruoka on hyvää niin siitä mielellään pulisee.



Virallinen 2 v kakku
Marianne kakkuaki sitte kaveriksi.

Juhlat juhlittiin pikku porukalla.
Mummit ja kummit.
Ja pari kaveria.
Lystiä oli.

Neiti karkas omin luvin ulos pelekkä mekko päällä.
Samaan aikaan ko pappa huuteli Sofiaa sisälle niin äiti napsi vaan kuvia.

"Niiii että sama se sille vaikka se lapsi paleltuu kuhan saapi hyviä kuvia"
No ei silti.

Ilo oli ylimmillään ko pääs karkaamaan.
Oma pieni prinsessani.
Kynttilän puhalluski onnistu.
Touhuilijat.
Lukas, Mira täti, Sofia, Jimi ja Jasmin.
Jasu ja sen räpsyttimet sulatti minun syvämmen.
Niii ja hox Hennalle ko luet tätä salaa kuitenki:
JASMIN KAINALOON KO TUUT ROIHIN. 


Luke höpöttää:



Synttäreitten jäläkeen neiti oli niin puhki poikki että nukahti yöunille jo kello seittemän.


Oli pakko ottaa teillekki kuva isännän olkkarista.
Sohvasta.

THE SOHVASTA.

Tuo on niin iso että siihen mahtuu vaikka nelijä ihimistä pötköttään ja kellään ei ole varpaat suussa.
Kyllä kelepais mullekki tuomonen.



Tämä viikko on kulunu taas ihan vaan kotosalla suunnittelen.
Tulevaisuutta ja remonttia.
Meillä rempataan kahden viikon päästä.
Olen miettiny opiskelun tai töiden aloittamista seuraavan vuoden sisään.
Keväällä hakea ensin töitä ja siinä samassa hakea sitten kouluun jos pääsisi ensi syksynä.


Kyllä tässä on oltu jo reilu kaks vuotta kotona.
Vielä jonkin aikaa olla pollotella että Lukas vähän kasvaa ja sitten saa riittää.

JA TÄHÄN LOPPUUN SITTE TISSIKUVA














Nii elikkä siis Juha sai isänpäivä lahjaksi tatuointilahjakortin ja kävi tänään hakkauttamassa tämmösen:

Mie ainaki tykkään. Kyllähän tuota tissiä kelepaa kattella.

Eipä mulla muuta.


Eikö niin joo. 
Miehä lähen ylihuomenna YKSIN Ouluun koko viikonlopuksi.
Ihanaa omaa aikaa. 
En oo kahteen vuoteen käyny ihan yksin viikonlopun reissua missään, joten tulee tarpeeseen.


keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Onnea äitin omalle pienelle piruilijalle 2 v!




EIIII. ITKU TIHIRUSTUSTA TÄSSÄ NYT.
Minun ihana esikoinen on tänään 2 vuotias.
Aika menee ihan liian nopeasti. 
Vastahan mie ressailin niitä 1 v bileiden järjestämistä. 

Huomenna startataan pitkästä aikaa Sodankylään Papan luo ja juhlitaan pikku neitiä sitte lauantaina.
Kera kummien ja mummien tieteski.

Tällä kertaa mie en jaksa alkaa repimään ressiä niistä juhlista.
Parit kakut pyöräytän perjantaina valmiiksi ja lauantaina sitte vieraille kaffea kakun kaveriksi.

Ei sen kummempaa.






yhyyy. ja tähän loppuunki vielä hulluna märsäystä.
En voi uskoa että Sofia on jo  2 v. <3

torstai 8. marraskuuta 2012

Hikipylly täällä moi!

Tällä viikolla on kyllä ollu aika hullunkurinen olo.
Koko ajan tekis mieli pirruilla.
Hellullekki pari kivaa jäynää taas mielessä. En oo vaan vielä saanu aikaseksi toteuttaa.
(Kyllä , mie ruukaan jekkuilla. Viimeviikolla suolasin  Juhan mehut ja vedet.)
joo-o. Meikäläisen kans on varmaan tosi ihana asua.

Hulluuus iskee. ja tätä kuvvaa ko tarkemmin katto niin piti lähtiä heti nyppiin kulumat. TERVEPPÄ TERVE REHOTUS.

Meijä mini herra on viittä vaille valamis lähtemän kontaamaan. Ja hoksakkaa taustalla Sofia jolla on legolaatikko päässä. perus.
 Maanantaina tuli käytyä testaamassa Afro dancea ja oli aika erikoista, mutta kivvaa.
Sai ihan luvan kanssa sekoilla ja rummuttaa ilimaa.
Lopuksi oli vielä sitte vähä keskivartalo jumppailua.
Tykkäsin.

Eilen sitte kävin ekaa kertaa toiminnallisessa rvp:ssä.
Mulla ei vaan oikein sattunu vaatevalinta kohilleen.
Lähin reenailemaan vaalian harmaissa capripöksyissä.
Lopputuloksena sain hippaloija helevetinmoista kyytiä vessaan jumpan jäläkeen.
:D

Pöksyihin oli muodostunu hieno märkä hiki rantu just pyllyvaon kohalle.
TERVE.


Tännään piti sitte stadiumin avajaisten kunniaksi ja myöski välttääkseni tulevaisuudessa noloja tilanteita,
käyä ostaan kunnon reenivehkeet.


 Ja kaikki mustan väristä. Nytte saa persus hikkoilla ihan rauhassa ko sitä ei niin heleposti huomaa! :D

Kirppikselläki tuli käytyä.
Ja tällä kertaa saldona:

takki/pusero. jolla oli hintaa ruhtinaaliset 4 €.

Harmaa tunika. Kivan kevyt ja lämmin päällä. Huikiat 5 €.

valokuvakehys 3 €. Tässä oli sitä jotain.

country kitchen kahavi purkki! 4,5€ :)



Oon myöski tännää ollu niin reipas että nakkelin matot ja sohvatyynyt takapihan terassille tuulettumaan.
Sitte luutusin lattiat ja pyyhin pölyt joka paikasta.



Nytte on kiva hengailla ko jokapaikka kiiltää ja raikas tuoksu ko matotki sai vähä ulkoiltua..

Illalla vois lähtä vielä soffin kans pyörimään takapihalle.

Ei mulla muita juttuja kai ny ollukkaan. 

palaillaan. moromoi.