keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Keittiö ja siellä hääräilevä pikku dyykkari.

Mulla oli jokunen viikko sitte pieni uudistus projekti keittiössä.
Sen jälkeen ku meillä oli remppa ja laitettiin koko kämppään uudet tummat lattiat, mulla alko ahistaa ku keittiö oli yhtä tummanruskiaa joka nurkasta.
Kauhian tunkkasen näkönen.
Olisin niin halunnu valkosen ruokailuryhmän.

Selailinki kauan aikaa kaikkia mainoslehtisiä että jos jostain löytyis se täyvellinen.
No löytyhän se.
Harmi vaan ko minun lompsa ei ollu niin täyvellisessä kunnossa että olisin voinu lunastaa sen ihan kotia asti.

Lompakosta löyty kuitenki sen verran oravannahkoja että sain ostettua valakosta maalia.
Ja siitähä se sitte lähti.


Tässä vuojen takanen kuva meijän keittöstä, sillon oli vielä nuo hirviät lattiatki.
 Ajatuksenahan oli säästää rahaa ja maalata pöytä plus tuolit.
Kuitenki huomasin maalauksen jäläkeen että verhot oli väärän väriset, mattoki oli aika onneton, lamppukaan ei ennää sopinu tyyliin yhtään.

Joten tat-tara-aa.
Shoppailin uuet. 

Uusvanha maalattu pöytä sekä muut härpäkkeet.
 Lempparein löytö oli keittiön uus lamppu.
Kivan yksinkertainen, mutta silti siinä on tommonen pieni kiva yksityiskohta.



Ja sitten.
Minulla on arvoitus.

Kuka:

-Reppii pyykit pois pyykkikorista?
- Tunkee tavaraa/esineitä/vaatteita vessanpönttöön? 
- Kiduttaa kissaa?
-Kaivaa kissanhiekka laatikkoa ja laittaa sieltä löytämänsä kakka kikkareet kissanruoka kuppiin?
( Joo että bon appetit vaan Monnille, syöppä ommaa paskaas) 
- kaivaa ja tyhjentää keittiön roskista niinku mikäki dyykkari



NO VASTAUSHAN ON KUKA MUUKAAN KU LUKE.



Roskiksen kaivelu on ajanu minut hulluksi.
Tai no ei se kissanpaskan kantelukaan mittään kauhean ihanaa oo, mutta sekin onneksi on alkanu jo vähentymään. En tajua mikä siinä paskassa viehättää. :DD

Mutta siis bäk tuuu the roskiksen kaivelu.
Ihan hirviää.
Ties kuinka monta kertaa herra on pölähyttäny lattialle märät kahavin purut, ruuan jämät, perunankuoret.
Samalla on sotkettu omat vaatteet plus keittiön matto ja lattia.
Hyi.
Ja joskus jopa herra on vähän jottain edellispäivän ruuanjämiä sieltä roskiksesta maistellukki.
Ai että, ku tullee ihan vesikielellekki ku aattelenki.
yök.

No yks aamu mulla meni vihdoin ja viimein hermot tähän hommaan.
Olin justiisa laittanu jätkälle puhtaat vaatteet päälle ku oltiin tarhaan lähössä ja sitte autoin sofiaa pukemaan ku tuli taas liian hilijasta.

Sieltähän se jätkä löyty taas keittiöstä.
Roskiksesta oli kaivettu edellisillan puuron jämät ja niillä sotkettu kaikki vaatteet.
Joten eikö taas menny kaikki uusiksi.

Sillon mulle riitti.
Koulusta ku pääsin marssin kauppaan ja ostin lapsilukon.
Oon aina ollu vähän näitä vastaan, pitäis muka jaksaa olla se kärsivällinen vanhempi ja kieltää vaan niin kauan että se mennee perille.
Ja hevonketut.

Ennää ei vois kiinnostaa pätkääkään tuomoset periaatteet.
Kokkeilkaapa itte kieltää 200 kertaa päivässä samasta asiasta.






3 eurolla turvasin oman mielenrauhani. 


BUAHAHAHAHA. KOITAPPA NYTTE AUKASSA SITÄ KAAPPIA.
*tässä kohtaa paskaset röhönaurut*
ei mulla taas muuta.

tiistai 15. lokakuuta 2013

Stilll alive!

Kuolleista noussu äiti/opiskelija täällä terve!
Tiiättäkö miten käy kun yrittää panostaa 100% kouluun ja sammaan aikaan sen 110% lapsiin.
Huonostihan siinä käy.
Rupiaapi vähän väsyttää.

Siinä syy tähän minun blogihilijasuuteen.
Ei vaan ole yksinkertaisesti J-A-K-S-A-N-U-T.

Siinä vaiheessa ko lapset lyö illalla nukkuun alkaa se armoton koulutehtävien tekeminen.
Sitte ku kouluhommat saa purkkiin niin ei kuule tartte ko kaatua sänkyyn niin se on päivä pulukassa.

Syksy on siis mennyt näissä merkeissä:



Syksyn aikana tämä akan mittariin napsahti jo 23v.
Ja sen kyllä huomaa.
 Päästiin pitkästä aikaa pikkuveljen kans tappelemmaan kumman synttärikakku oli kysseessä ja että kumpi puhaltaa kynttilät.
Hirviät lapsuuentraumat jääny vissiin kummallekki ko pietetty yhteissynttäreitä.



Nii ja siihen opiskelluun liittyen on painettu myös vähän töitä.
Vuodeosasto harjottelu oli minusta niin kiva.
Tykkäsin hirviästi.

Babyface töissä:

 Töissä suurin osa työntekijöistä luuli että olen iältäni 16-17 vuotias.
Ja tää on siis jokaisessa työssäharjottelupaikassa se reaktio ku kerron oman ikäni.
Aluksi se oli hauskaa.
Ennää se ei ole ku jokainen ihiminen niin sannoo.

Ja kaikkiha taas tietenki sielä aattellee että
" Älä valita vinkuiita, vaan oo onnellinen ko oot nuoren näkönen"
Joooojoooo. Mutta emmie ny ihan 16 kesäsen näkönen haluais olla.

 Pakolliset ruuan mussutus kuvat tähän välliin.

Aattelin alkaa laajentamaan meijän arkiruoka valikoimaa ja seuraava kuva on yhdestä kokeilusta.
Minun mielestä se vois jäähä meijän ruokalistalle, mutta sofia oli toista mieltä.

Lusikallisen laittoi suuhunsa ja kieltäytyi kauniisti.
"Ei kiitos, minä en tarvitse tätä enempää."

Borssikeitto,helekutin heleppo tehä ja pirun hyvvää "pienen" smetana silimän kans.
MUMS.
Tehin tätä päivällä ison kattilallisen. Kattila on jo melekeen tyhjä.
Meni siis parempiin suihin. Eli tässä tapauksessa meikäläisen.
 Eli jos teillä on jotain hyviä uusia ruoka ideoita meille kokkeiltavaksi niiin kertokaapa.
Ei mittään makaroni ruokia.
Makaronit tullee korvista jo ulos. hyivvvv.

Mitähä sitä muuta selevittäs.
En oikein tiiä mitä kertosin ko tauko oli niin pitkä.

No mitäs meijän lapsille kuuluu.

Sofialla hyvin pirullinen uhmailukausi menossa ja Lukas kattoo siskosta mallia että joka asiaan sanotaan ei.
Jotenka välillä meinaa mullaki lakki palaa, mutta onneksi tämä on ohimenevää.
Ainaki mie toivon niin :D




Sofia tuossa muutama viikko sitte suuttu mulle ihan todenteolla.
Sillä oli kesän käytössä kummitätin ostamat hello kitty-lenkkarit ja ne oli sille niin tärkeät.
Kuitenki niistä alako jo pohja irtoamaan ja ku ostettiin neitille uudet talvikengät niin nakkasin ne hellokittyt roskiin.

Tästäkös neiti sitte innostu.
Seuraavana tarha aamuna se kysy multa että saako hän laittaa hellokittyt jalkaan. Ja ku selitin että olin laittanu ne jo roskiin kun ne oli rikkinäiset.......
Seuraavassa hetkessä Sofian silimät sytty melekeen palamaan ja se rupes huutamaan
" Jumalauta äiti! Äiti JUMALAUTA! EI MINUN KENKIÄ HEITETÄ POIS. MINÄ EN LAITA TALVIKENKIÄ MINÄ LAITAN MINUN HELLO KITTYT. " 
Seuraavaksi se menikin kaivamaan keittiön roskakoria ja koko ajan keittiöstä kuulu kauhiaa jupinaa ja tupinaa " jumalauta äiti. Minun kengät. Ei laiteta roskiin. Jumalauta
Pikkusen oli pokassa piettelemistä ku kohta 3v tyttö hermostu niinku mikäki murkkuikänen :DDDD
( Ullalle terkkuja, tästä sai ehkä käsityksen kuinka kovassa käytössä ne kengät oli)
.
.
.


Nyt ollaan syyslomalaisia ja naatiskellaan kun ei oo kiire minnekkään.
Meikäläisellekki tullu nyt lisää virtaa ku saanu hirveimmät tentti lukemiset alta pois. :)

Tänään aamusta oltiin jo vallottamassa leikkipuistoja ja nauttimassa pikku pakkasesta sekä auringosta.


Sofia tuumasi että : Pittäis olla iso paperi ku näillä värittää!

Nii jooo. Ja te jokka että vielä instagramissa minua seuraa niin muistutan että mie oon sielläki.
sonjasei1.



keskiviikko 14. elokuuta 2013

bäk tu skuuul.

Arki starttas.
Ja voi rähämä että kelejuttaa.
Olisin iha hyvi voinu vielä pari viikkoa lököillä kotona.
Tai siis kiristellä kotona hermojani ja miettiä että mitä nuo kaks tuholaista seuraavaksi keksii. Ylleensä ne on jotain tämmösiä mestari-ideoita: 


Ja ei muute lähteny vedellä ja saippualla pois.
Tuon tempauksen jäläkeen vein muksut iha mielellään tarhaan :D

Mutta ossaa ne onneksi olla ihaniaki.



Ennenku arki starttas niin mie käväsin festareilla mutkan.
Yhen päivän vaan, mutta nyt voin kuitenkin sanoa käyneeni festaroimassaki.
Tuli iha teini ajat mieleen ko piti rintsikoihin piilottaa viinaa :DD
En tajua kuka raskii koko illan juua kalija teltassa ylihintasta ja yleensä myös taskulämmintä olutta.

Maria oli tämänki idean master mind. 
Minigrip pussiin suomiviunaa ja pussit rintsikoihin.
Harmi vaan ko kerranki tissit oli isot niin ei niitä olis halunnu juua ollenkaan.
Hih.
Ja ikkää oli?


Vaikka vähäksi aikaa taannuttiinki 17 vuotiaan tasolle niin kivvaa oli.
Tuli testattua s3:sen veen kestävyyski. Kaks kertaa lensi jorpakon pohjalle mutta toimiii edelleen. :) 

Pienen rilluttelu reissun jäläkeen jaksaa taas uurastaa koulussa ja kotona.
Ainaki toivottavasti.
Koko kesä tuliki lennettyä paikasta toiseen joten nyt on oikeastaan ihan kiva asettua taas aloilleen ja  alkaa ootteleen sitä syyslommaa :)

Ny riiviöt kainalloon ja pikkukakkosta kattomaan.
Koitan parantaa tapani ja postailla vähä usiammin. :)


keskiviikko 7. elokuuta 2013

Reissut on nyt reissattu.


Rovaniemi- Sodankylä- Inari- Lakselv- Hammerfest- Lakselv- Inari- Sodankylä- Rovaniemi

Tuli muuten muutama kilometri trippi mittariin.



Pyörähettiin supermummin ja superpapan mökillä.
Se on kyllä semmonen paikka että sieltä ei ikinä haluttas lähtiä pois.

Mökkeilyn jäläkeen suunnattiin auton keula kohti Norjan Lakselvia.
Lapsetkin onneksi viihty autossa niin ei menny ihan plörinäksi koko reissu.
Tai no muutamaan otteeseen kyllä saatiin sofian kiukut kohdata, mutta sehän kuuluu asiaan.



Naatiskeltiin maisemista.
Niitähän Norjan puolella riittää.

Mirkku oli koko reissun menossa mukana. Ja onneksi oli.
Olisin tullu yksinkertasesti hulluksi iliman lastenhoitoapua.

Jotenki nuille lapsille tahtoo mennä aina semmonen Tuhoa- mode päälle ku mennään jonnekki vieraisiin paikkoihin kylästelemään.

Kaikki uus tavara kiinnostaa.
Kuten mariskoolit, ylipäätään vitriinikaapit ja kaikki lipastot mitä olis kiva kaivaa.
Elikkä kaikki semmonen mikä varmasti maksaa jos mennee rikki.

Sofia sentään jo tajuaa kun sitä kieltää, mutta lukaksella vissiin jottain esi-uhumaa menossa ku vaikka kuinka sanotaan ei niin silti pittää oikein kokkeilla että mitä tapahtuu jos teen siltikki niin.

Käytiin Hammerfestissä ajeleskelemassa ja tsekkailemassa paikka missä minun pikku sisko Piiku assuu. Tai siis pitäs vissiin sanoa että Sara-Sofia, muttako ei se Piiku vaan lähe kulumallakaan pois.

Piikulla oli uusi asunto ja hellu. Tai siis on sillä se hellu ollu jo iäisyyen vissiin mutta empä ollu ikinä sitäkään nähäny ku eivät oo Suomessa yhessä käyneet.




Hammerfestissä oli yks politi jolla oli joku pikku tuholainen kyytillä.





Oltiin varauduttu että Norjassa on aina niin kerpeleen kylymä ja otettiin vaatetta reilusti mukkaan.
ME vietiin kuitenki aurinko vissiin mukanamme ko sinnehä melekeen tukehtu!







Meillä oli siis ihan kiva semmonen "köyhän miehen" ulukomaan matka. Tai on se Norjassa käynti kuitenki vähän kauempana ko se että ajelis tästä Haaparantaan :D Sillonki voi sanoa käyneensä ulukomailla.

Norjasta ajeltiin takasin mökkeilemmään.
Naatiskeltiin  löhöilystä, kalastuksesta ja syömisestä.

Todistusaineistoa siittä että mieki oon joskus käyny kalassa.

Ja tällä kertaa sain kallaaki.
Harreja.

mums.
Söin ne jo.




lauantai 3. elokuuta 2013

täppinen.


Eilen tuli käytyä mutka tatuoijalla.
Jossain vaiheessa olisin kyllä kaivannu jonku näköstä sukkamyttyä suuhuni ko sattu niin kerpeleesti.
Oli kuitenki sen arvosta kärvistellä pari tuntia.


Siinä se nyt vihdoin ja viimen on.
Ja siinä se pyssyy.



Olen enempiki ko tyytyväinen lopputulokseen.




p.s. Tänään tehen norjan reissusta postauksen kuhan tämä bloggeri suostus lataamaan kaiken sen kuvasaldon tänne iliman kettuilua.




torstai 18. heinäkuuta 2013

Instagrammi puklaus, olokeepa hyvä.

 Mulla on ollu kaks pulmaa. 

Miten jaksaa kantaa mukana helevetin isoa kamera laukkua oman käsilaukun lisäksi?

Ja

Miten jaksaa aukassa kannettava ko puhelimellaki pääsee nettiin?
Noh puhelimella ei paljoa jaksa mitään postauksia vääntää niin siksi täälläki ollu niiin hilijasta.

Ko en oo jaksanu sitä järkkäriä raahata paikasta toiseen niin puhelimella on tullu räpsittyä sitte senki eestä kuvia. Kävi jopa mielessä että se nokian uus kamera jossa on kännykkä samassa olis aika otollinen vaihtoehto mulle. Pieni ja näppärä 41 megapikselin pakkaus.
Ainoa huonopuoli siinä on että se on nokialainen. Ja toisekseen.
Kuka oikiasti haluais semmosen kameran joka kesken kuvaus session alakas soimaan.


Ja sitte se kannettavan aukasemisen puluman oon kyllä ratkassu.
Tietokoneen aukasu on ollu niin työlästä sen takia ko meillä ei ole ollu oikiastaan mittään muuta paikkaa datailla ko keittiön pöytä. Ja keittiöönkö meet datailemaan niin saat olla rauhassa 2 minuuttia ja sitte sulla on 2 räkänokkaa siinä vieressä vinkumassa että "äitiiiii, anna päärynää. Äiti mie haluan maitoa. Äiti sitä ja tätä ja tuota" Ja se siittä rauhaisasta nörttihetkestä.

Nyt on käyty Ikeassa mutka ja mie sain vihdoin ja viimein oman rauhaisan nörttipaikkani.
Problem solved.

Olohuoneen rauhaisa nurkka jossa ei ole jääkaappia lähettyvillä niin lapsille ei ole mitään mitä multa vinkua. Paitti eiköhän ne vielä jotaki keksi.


Me ollaan tässä parin viikon sissään pyörähetty kaksissa häissä.
Onnea vielä Anulle ja Ilkalle.
Sekä Hennalle ja Jukalle.




Nii ja meki ollaan oltu muka ihan in lööv.

Kesä ja kärpäset...Ne on saanu minun ja hellun päänupin sekasin, ko kerta ihan samassa kuvassaki ollaan poseerattu.

Tiistaina juhulittiin 2v hääpäivää.

Aamulla ko heräsin niin keittiön pöyvällä ootti kortti jossa luki:

S <3 J 1V

En voinu mittään muutako alakaa nauraan ja korjasin sitte Juhalle että me ollaan kyllä oltu 2 vuotta naimisissa.
Hellu ei meinannu uskoa millään, jotenka heti hääpäivän aamusta meillä meni tappeluksi.
Käskin herraa tarkastammaan päivämäärän sormuksesta.
Sitte se vihdoin ja viimein usko.

Korjas kyllä tilanteen sanomalla " No sinun kans on niin kiva olla että aika mennee niin nopiaa" 



 Hääpäiväksi leipasin sitruuna-suklaa kakkusen. oli hyvvää.

Ja vihdoinki sain hyvän syyn ottaa käyttöön se vähän prameampi astiasto.
Villeroy & boch new wave.
Ah.

Juhalla on nuihin astioihin käyttö ja koskemiskielto mutta tän kerran annoin senki syyä semmosesta.



Nii ja kuvasaldoa ikean reissusta:

( Hellu niin ilosena ko se taas reppana luuli että mennään pelekästään nuuskaa ostaan, just ennen kuvan ottoa paljastin että " HEI SIE PÄÄSET MINUN KANS IKEAAN")

 Ja ilime oli kyllä kymmenen kertaa myrtsimpi siinä vaiheessa ko käveltiin kassalle.
hihi.


Uusi nörttinurkkaus piettää sisällään tietsikkapöyvän, rottinkituolin ja lampun. Plus tieteski lampaantalijan.




Nii ja tännään on käyty taas laittaan pieni läntti mustetta ihhoon.
Tatuointi tuli korvan taakse ja mie hoksasin sitte vasta ko menin tatuoitavaksi että PASKA MIE EN MUISTANU PESSÄ AAMULLA KORVIA.
Ja sitte vaan paniikinomaisesti mietin itekseni että mitähä tuo tatuoija tuumaa jos sieltä minun korvasta kurkistelleeki joku vaikkupallo.
Ei sieltä vissiin kurkistanu. Ko ei se ainakaan puhunu mittään.


Kaks vuotta oon suunnittellu että laitan kyseisen tatuoinnin.
Oon tullu siihen tulokseen että ei se vaihtamalla parane. <3

Hienon näkönen tuo tähti ko se on vielä ihan muodoton ko se turpos ihan mielettömästi tuosta kohalta. Oon pallerokorva tällähetkellä. Toivottavasti laskis turvotus noppeesti niin sais tähti sakaransa oikeille kohille :D

Ja jos joskus pitäski vaihtaa niin sitte pittää vaan ettiä joku JALMARI tilalle.

No ei silti.

Emmie vaiha.

Vaikka Jalmari olis kyllä aika kiva nimi.

Jallu, Jalmasteri.

Okei nyt mie lopetan.

heihei. 


( Ensviikolla me lähetään seikkailemmaan Norjaan) :))))))))

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Moroheiterve.


Pyyän jo valamiiksi anteeksi ko saattaapi tulla meleko sekalaista tekstiä.
Löin nimittäin tuossa äsken pääni meleko tyylikkäästi keittiön kaapin ovveen ja nyt on semmonen kuhumu ja jyske päässä että hyi olokoon.


Kuvat ei liity mitenkään mihinkään niinkö ei varmaan tämä kirjotuskaan liity mitenkään mihinkään.
Seku vaan lätkin jotain viime aikoina otettuja.
Ja kirjotanki ihan mitä sattuu ja miten sattuu.



Ollaan nyt viiminen viikko hengailtu vaan kotona ja rentouvuttu.
Ihana ko lapsetki tarhasta kuukauen lomalla niin aamulla ei oo hoppu yhtään mihinkään.
Saapi vaan rauhassa herätä ja keitellä puurot.
Eikä tukka putkella yrittää pukia kiukkusia ja  väsyneitä taaperoita ja jollain iliveellä vielä yrittää saaha niitä sopusasti autoon.


Lapsilla vaihtuu elokuun alussa tarha. Menevät tuohon melkeen naapuriin niin aamut helepottuu kummasti.
Ens viikolla pitää käydä tutustumassa ja leikittämässä niitä sielä.





 Nii ja tiiättäkö.
Mie jopa kävin ottamassa talaviturkin pois.

Viime kesänä en käyny uimassa ollenkaan niin nytte uskaltauvuin ja olipahan lämmintä.


Mitähä mie vielä kertosin.

 No Soffin kuulumisista voin kertoa että neiti on vihdoin ja viimein päivällä  kuiva.
Jeee!
Sofia pelkäs aluksi pottaa ja se ei suostunu puoleen vuoteen oikiastaan menneen ees siihen vaikka kuinka yritettiin houkutella.
Päätin että en sitä väkipakolla siihen ala opettamaan ja potta siirrettiin olohuoneeseen niin että soli koko ajan näkyvissä. Pikkuhilijaa neiti alako ite osottaan kiinnostusta sitä kohtaan ja alko sanomaan ku pissattaa.
Tietenki aluksi meni niin että neiti sano että "pissattaa" siinä vaiheessa ko lirut oli jo housuissa, mutta nytte kyllä osaa sanoa jo hyvissä ajoin että "pitäs päästä potalle" :)

Viime viikkonen fb päivitys:

Pikku muikkeli oli vetäny päällensä äitin tissiliivit. 
Tuumasi tuossa että "Äiti minä olen tissi! Ja isi, sieki oot tissi."


 Luke on kasvanu hurjasti ja se kävellä köpöttellee koko ajan. Juoksu askeliksi meinaapi mennä jo. :)
Lukas ossaa jo kaikki tärkeimmät sanatki:

mm.
-auto-
-äiti-
-heihei-
-napa-
ja tieteski: KAKKA. 

Lauantaina käytiin saunassa ja pikku herra osotteli äitin tissejä ja tuumasi vaan että :
NAPA.
:D

Lukelle on tullu kyllä yks huono tapaki.
PUREMINEN.

Ai helekutti että se käy kipiää.
Tarhan tätiäki oli purassu niin että sillä oli viikon päästä vielä kädessä rupi.
Mie oon saanu herran "pikku"hampaat kiinni kässiini, jalakoihini ja ompa se minua kaulastaki purassu.
Anoppia puras vatta makkarasta... :D


Loppuviikosta meillä olis häihin meno.Ihhhannaa. Pääsee pillittämmään kirkkoon.

Viime viikolla metsästin ittelleni mekkoa ja meinasin jo lannistua ku kiersin kaikki maholliset vaatekaupat ja en löytäny mittään. Minun sinnikkyys kuitenki palakittiin ja viimisestä liikkeestä löysin aivan ihanan 50-luvun tyylisen mekon.




Ja tähän loppuun vielä kuva tältä aamulta.
Sofian kädessä oli todistusaineistoa pienestä purukalustosta.

Aika pirullinen tuo meijän pikkujätkä.
auts.