tiistai 9. elokuuta 2011

Hellurei.

Nyt ei oo tullu postausta pitkään aikaan koska:

- Oltiin pienellä loma reissulla koko perheen voimin.
- Käytiin minimittaisella kivalla häälomalla.
- Sanonta: loman jälkeen tarvitsee lomaa pitää paikkansa, olen ollu sika väsyny reissusta.
- Reissun kuvasaldo on 250 kuvaa, joten olen siirtäny ja siirtäny kuvien läpi käymistä.
- Olen lopettanut tupakin polton. Ja ollut suoraan sanottuna vitun huonolla tuulella.
Nytte alakaa jo onneksi helepottamaan.

LUPPAAN ETTÄ VIIIIIMEISTÄÄÄN TORSTAINA TULLEE LOMAPOSTAUS.




perjantai 29. heinäkuuta 2011

Tämän viikon kujeet.

Tämän viikon ohjelmistoon on kuulunut mm. meikän lemppari Hanhen vierailu.
 Eli Heidi Hanhi kävi yökyläilemässä.
Käytiin yhessä syöttämässä Heidin höyhenpukuisia/ sulkasatoisia ystäviä SORSIA.
Ne oli oikein lystikkäitä otuksia.
Kivaa oli siihen asti kunnes Lenni Lokinpojat huomas että missä me ollaan.
Lokit tuli sitte sorsimaan niitä sorsia ja ne ei saanu rauhassa ennää syyä meijän herkkuleivänmuruja.


söpö pari

Sorsan poikkane


Sofialla nauratti sorsat, mutta lokkeja se pelkäs ku ne pirut oli niin päällekäyviä.




 Heidi jatko matkaansa Ouluun festaroimaan torstaina.
Mulla mitkään festarit kiinnostanu ku tiedossa oli jotain paljon parempaa.
Nimittäin meittin supermummi tuli kylään. Ja itteasiassa on meillä vieläki.
Huomenna lähetään sitte yhessä pyssykylään. Me lähetään Sofian kanssa ilostuttaan anoppilan väkeä ja mumetsu lähtee takasi papan kainaloon.

Mummin kans ollaan kävelty ja kuljailtu pitkin kaupunkia.
Shoppailtukki vähän.

Isomummi ja Sofia

Mummin tavaramerkiksi muodostunut Fazerin käpykakku. Herkkupersus ostaa aina näitä. Mutta en valita, maistu mullekki.

Tätä laukkua oon himoinnu jo kauan ja itte en oo raskinu ostaa. Mummi vippas, ja meikä tykkää.

tapittaja

Tuon peilin kaveriksi kävin ostamassa lipaston Jyskistä. Ei maksanu ku 50 €. Tai no oikiastaan ei maksanu mitään ku saatiin häälahjaksi Jyskin lahjakortti.

Olin aika äijä. Kokosin lipaston itte. buahahha. Mummiki tarjos apua mutta kieltäyvyin. Karski jätkä tekkee kaiken alusta loppuun ite.  


Tämmöstä siis meille.

Hassun hauskaa viikonloppua kaikille!
Mie lähen anopin ruuille viikonlopuksi.
Son moro!

keskiviikko 27. heinäkuuta 2011

Hääpäivä.


 Nyt vihdoin ja viimein sain kaipaamiani kuvia häistä joten saan tännekki jonku näköstä kuvasaldoa.
Kauheita sepostuksia en ala kirjottaan hääpäivästä, kysykää jos ompi kysyttävvää.
Kuvia siis:

Meijät vihittiin Sodankylän uudessa kirkossa. Samassa paikkaa missä kummanki vanhemmatki on vihitty.



Iskä saatteli. Ja minua jännitti.



aika totisia oltiin tässä vaiheessa :D

pusuteltiin ko kerta käskettiin!

ja äkkiä pois paikalta ennenku taju lähtee :D

Hetki patsasteliin  portailla.

Hienoin hääauto ikinä. Kekkonenki on tossa autossa istua pönöttäny!

"just tahottiin" Ajon aikana koriste lähti pätkimään niinkö myös porokellot tippu perästä johonki.
   

Jatkopaikkana toimi Orajärven maja. Heti tietenki otettiin sit onnittelut vastaan ja sanottiin loputtoman monta kertaa "kiitos"! 

Juhan täti lauloi ja Juhan sisko säesti.

Ihanin kesätyllerö. Soffi oli erityistapaus ja sai pukeutua valkoseen. Sillä on päällä minun ensimekko. Mummi säästäny mekkoa 20 vuotta.

Kakun leikkuu. Minä polokasin ensimmäisenä, joten VAIMO MÄÄRÄÄ!

Kakun koriste oli mitä hienoin!

kahavipöyässä.




Lakanan viikkausta. Viikkaus suju ongelmitta. Hyvin koulutettu yksilö tuo minun mies.
Kaasot Heidi ja Ulla. Nii ja tietenki soffi.

Sisko ja sen sisko.

Sulho ja bestmanit. Mika ja Joonas siis.

Häätanssina oli: Aerosmith - I don't wanna miss a thing. Biisissä on niin hienot sanat että alta pois.

<3

Yritin antaa ankkapusuja.



Häissä oli vieraita n. 70.
Kiitos jokaselle vieraalle ja onnittelijoille!
(Ja erityiskiitos järjestelyihin osallistuneille mm. kaasot ja bestmanit. ja tietenki isi.jne jne JUUU NOUUU)

Ikimuistonen päivä.

 Entiselle Hellulle nykyselle aviomiehelle (ku tiiän että luet tätä):

LAAAAAAAV JUUUUUUUUUUUU!
<3


maanantai 25. heinäkuuta 2011

Pyssykylässä käyty.

 Viikonloppu vietettiin Sodankylässä.
Reissusta ei juurikaan ole kuvasaldoa ku laiskoteltiin koko pirun viikonloppu.
Mikä onkaan kivempaa ku löhötä vaan isännän kämpillä ja kattoa animal planettia julumetun kokosesta telkkarista? 

No käytiin me sentään vähän kyläilemässäki.
Kyläily reissu kannatti. Sain kengät. ilmaseksi. 
Ja hienot kengät oliki. 

Kaveri oli tilannut itellensä kengät joissa oli käyny pieni fiba. 
Kummassaki kengässä on merkittynä koko 39 mutta toinen on silti 38 kokoa.
Kaveri sai uuet kengät ja sai pitää ne eripariaki olevat.
Oli kuulemma kaikille yrittäny kenkiä tyrkyttää mutta kellekkään ei ollu hyvät.
Mulle ne oli.
JOSKUS SIIS ON HYVÄKI JUTTU ETTÄ ON IHAN MUOTOPUOLI JALAT :D

Ainoa tuunaus minkä tehin oli että siitä oikeasti 39 koon olevasta kengästä tein remmiin yhen lisä reiän.
Ja hyvät tuli.
Minen ees huomaa että ne on erikokoset.

Eikö ookki hienot! KIITTI HENNA!


 
Soffin temmellys kaveri Jimi jota käytiin moikkailemassa.
Ilime meinaa olla vähän pirullinen. Ties mitkä metkut mielessä!


p.s. Viikko vielä niin sit reissuun! =)))

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kameran testailua.

Järkkäri saapu tällä viikolla.
Vielä en oo kerenny kunnolla opiskelemaan sen käyttöä, mutta enkhän mie ensviikolla kerkiä.
Pari kuvvaa tuli kuiten napsastua. Ja voin kertoa että kuvanlaatu eroaa pikkasen kännykän kameralla otetuista... :DD


Neiti nöppönen pääs ekkaa kertaa keinumaan.


ikioma Kesä "Esa"


ikioma kesä (pikku)pimu.


samoiltiin jossain


Se mitä isi ensin, sitä tyväri perässä. ED:iä siis.


-

Lisämateriaalina:

Äiti sai nukkua tänään pitkään.
Isi syötti aamupuurot.



Tässä tulos:


oli vissii hyvvää ja sillee.